Venäläisen öljytankkerin kerrotaan ajelehtivan lähellä Itämerellä sijaitsevaa Rügenin saarta. Saksalaismedioiden mukaan ...
Yhdysvallat ilmoitti korottavansa Venezuelan presidentti Nicolás Maduron pidätyksestä tarjottavaa palkkiota. Pidätykseen johtavista tiedoista voi nyt saada 25 miljoonaa dollaria eli 24,5 miljoonaa ...
– Nyt aletaan laittamaan isänmaata vielä enemmän polvilleen. Unohtuu, että meillä ei ole kasvua eikä teollisuudella mene ...
Suomen ja Venäjän maarajan rajanylityspaikat ovat olleet suljettuja 15. joulukuuta 2023 alkaen valtioneuvoston päätöksillä, joista viimeisin annettiin 15. huhtikuuta 2024. Kansainvälisen suojelun ...
Yhdysvaltain tuleva presidentti Donald Trump vaatii Naton jäsenmaita lisäämään puolustusmenojaan noin viiteen prosenttiin bruttokansantuotteesta. Tämänhetkinen tavoite on kaksi prosenttia. Yhdysvallat ...
Puolustusliitto Nato esittelee videollaan eri jäsenmaiden sotilaiden harjoittelua Suomen Lapissa. Jääkäriprikaatin kouluttajat pyörittävät erilaisia sodankäynnin kursseja ajoittain yli 20 asteen ...
– Neuvotteluissa on saavutettu tekstikysymyksissä yksimielisyys. Erimielisyyttä on enää palkankorotusvaatimuksista, joiden taso valitettavasti liitelee talousrealiteettien yläpuolella. Yritysten ...
Havainnolla on merkitystä, koska kiinalaisten alusten epäillään vaurioittaneen useita merenalaisia kaapeleita eri puolilla maailmaa. Venäläiset ja kiinalaiset alukset ovat kulkeneet viime vuosina ...
Pudas toteaa, että etusijalle asetetut pyörätiet ja jalkakäytävät eivät välttämättä ole rinnakkain, vaikka niille asetetut laatuvaatimukset olisivat samankaltaisia. Hänen mukaansa suolauksen käyttöä ...
Ukraina on iskenyt Engelsiin jo useita kertoja aikaisemminkin. Esimerkiksi joulukuussa 2022 Ukraina iski droneilla Engelsin ...
Amerikkalaisen Atlantic Council -ajatushautomon Scowcroft Center for Strategy and Security on tutkinut tulevaisuutta pyytämällä maailman johtavia strategisteja ja tulevaisuuden tutkijoita hahmottelema ...
Pitäisikö puolustusmenojen osuutta kasvattaa viiteen prosenttiin? Nato-ministerit kommentoivat | Verkkouutiset ...